Arkkitehtitoimisto Tiuri & Lommi Oy
Perustettu 1998. Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL:n jäsen.
Toiminut vuodet 1998-2011 nimellä Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiuri Oy .
Yrityksen tiedot ovat tilaajavastuu.fi -palvelussa
Toimistollamme on vahvaa osaamista erityisesti asumisen ja arjen ympäristöjen suunnittelussa. Toimimme monipuolisesti uudis- ja korjausrakentamisen eri mittakaavoissa.
Meillä on kokemusta suunnittelusta sekä olemassa olevaan että uuteen kaupunkirakenteeseen erilaisille kohderyhmille.
Tavoitteenamme on arkkitehtuuri, jossa lähiympäristö ja uudet joustavat rakennustyypit muodostavat omaleimaisen kokonaisuuden. Siihen kuuluvat käyttäjien tarpeisiin muuntuvat asunnot ja monipuolinen elinympäristö sekoittuneine toimintoineen.
Toimintatavallemme on ominaista herkkyys kuunnella tilaajan ja käyttäjän tarpeita. Lähtökohtana on valmius tiiviiseen yhteistyöhön tavoitteiden määrittelyssä ja niiden toteuttamisessa kustannustietoisesti. Suunnittelussamme kokemus yhdistyy uusien ratkaisujen luomiseen kestävää kehitystä tukevalla tavalla.
Osallistuminen tutkimushankkeisiin, muunneltavuuteen liittyvä erityisosaaminen sekä kansainvälinen kokemusten vaihto alan eri toimijoiden välillä tukee innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä toimiston suunnittelutehtävissä.
Toimistomme innovatiivinen suunnittelu ja asuntotuotantoon lisäarvoa tuottavat menetelmät liittyvät mm. rakennusten muunneltavuuteen, asukaslähtöisyyteen ja muihin kestävää kehitystä tukeviin ratkaisuihin sekä tuotemallinnukseen.
Muunneltavuuskonsepti, asukaslähtöisyys ja kestävää kehitystä tukevat ratkaisut
Toimistomme on kehittänyt konseptin asuinrakennusten muunneltavuuden toteuttamiseen. Konsepti perustuu ns. avoimeen rakentamiseen, johon liittyvien tutkimus- ja kehittämishankkeiden vetäjänä Ulpu Tiuri toimi aiemmin TKK:n arkkitehtiosastolla.
Muunneltavuuskonsepti tukee kestävää kehitystä pidentämällä rakennuksen elinkaarta ja tarjoaa haluttaessa mahdollisuuden asukaslähtöiseen suunnitteluun. Rakennuksen asuntojakaumaa voidaan säädellä ja toteuttaa vaihtoehtoisia pohjaratkaisuja samaan asuntoon sekä sijoittaa tiloihin erilaisia toimintoja. Rakennuksella on kapasiteettia käytön aikaisiin ennakoimattomiinkin muutoksiin. Toteutetut kohteemme osoittavat, että konseptilla voidaan aikaansaada hyvinkin erilaisia talotyyppejä sekä kerrostalo-, että pientalorakentamiseen tavanomaisellakin rakentamistekniikalla.
Tietomallinnusmenetelmät (BIM)
Toimistollamme on yli 10 vuoden kokemus tietomallinnuksesta asuntojen uudis- ja peruskorjauksessa. Mallinnamme kaikki kohteet asiakkaan edellyttämään tasoon. Tekemiämme jo toteutettujen projektien tuotemalleja on käytetty tilaajan ja/tai toteuttajan toimesta mm. kustannuslaskennassa, hankinnassa sekä työmaan apuna. Mallit ovat pohjana myös kohteiden visualisoinnille esimerkiksi kaupunkikuvaneuvottelukuntaan sekä myyntiin.
Laatujärjestelmä
Käytössämme on Arkkitehtitoimistojen liitto ATL r.y.:n laatujärjestelmälisenssi sekä tätä täydentävä oma kirjallinen laatujärjestelmä. Olemme räätälöineet laatujärjestelmämme erityisesti asuntosuunnittelun sekä tuotemallipohjaisen (tietomallipohjaisen BIM) suunnittelun prosesseihin sekä uudis- että korjausrakentamiskohteissa. Kehitämme suunnitteluprosessia ja tuotemallisuunnittelun menetelmiä toimintakentän vaatimusten ja projekteista saatujen kokemuksien myötä ja päivitämme omaa laatujärjestelmäämme säännöllisesti.
Our design focus is on living enviroments and housing adapting to change in new and existing housing enviroments.
We use 3D building information modelling (BIM) in the design process and production of design documents.